TEKSTI JA KUVAT: KALLE JA VEIKKO
Ensimmäiset Assembly-messut järjestettiin vuonna 1992, eli tänä vuonna Hartwall Areenalla 2.-5.8. järjestetty tapahtuma oli järjestyksessään jo yhdeksäs. 90-luvun alussa startanneet vuotuiset messut merkitsivät astumista uudelle tasolle suomessa järjestettävissä scenepartyissä, sillä mittakaava suurentui vuosi vuodelta ja väkeä alkoi saapua paikalle ympäri maailmaa. Aiemmin kotimaiset partyt olivat olleet varsin pienimuotoisia bileitä muutamine satoine kävijöineen kun taas suurimmat tapahtumat järjestettiin muualla Euroopassa. Liekö sitten suomalaisen sceneporukan sitkeyttä, mutta lopulta Assembly-messuista muotoutui suurin scenetapahtuma maailmassa. Jo vuonna 1993 Keravalla järjestetyt toiset Assembly-messut keräsivät ennätysmäärän kävijöitä ainakin Suomen mittakaavassa, joten kasvua on tullut joka vuosi alusta alkaen.
Konsolipelaajan toimitus matkasi 3. elokuuta paikan päälle yhdeksi hikiseksi iltapäiväksi ja yöksi, sekä vaikuttui samalla suomalaisen ja myös kansainvälisen scenen elinvoimaisuudesta. Ehkä näkyvimpinä eroina aikaisempiin partyihin olivat luonnollisesti puitteiden huima kasvu ja sponsorit, jotka eivät kainostelleet näkyvyytensä suhteen. Nykyinen liike-elämän, valtavirtamedian ja verkkopelaamisen kolmiyhteys ei luonnollisesti miellytä kaikkia messukävijöitä.
Messujen noviisit olivat ilmeisen tyytyväisiä järjestelyihin. Areenan lattiatasosta, missä suurin osa koneista oli sijoitettuna, tunki tärykalvoille jatkuva basson kumina, joka puuroutui sadoista yhtäaikaa päällä olleista kaiuttimista. Pelaajat käyttivät kulokkeita, sillä muuten salissa ei olisi voinut kuulla mitään. 17-vuotias Jonna Kestilä oli saapunut paikalle Ylivieskasta ja oli messuilla ensimmäistä kertaa. Quakea pelannut tyttö ei ollut tavannut aiemmin kuin yhden paikalle saapuneista tuttavista. "No, kaverit pelaa kans Quakee ja ***tuilee IRCissä", hän tiivisti tuttavapiirinsä toiminnan. Jonna oli harrastanut haastatteluhetkellä pelaamista vasta 8 kuukautta, joten oli aloittelemassa tutustumista pelimaailmaan. Pelaaminen on Jonnan mukaan addiktoivaa, mutta esimerkiksi ohjelmointi ei kiinnostanut nuorta naista kovin paljoa. Messuista sinänsä hän piti - sekä oli ehdottoman vakuuttunut siitä, että messut ovat tärkeä osa pelikulttuuria Suomessa. Toimituksen tavoin Jonna oli vaikuttunut nähdessään ensimmäisen kerran hallissa hohtavat tuhannet monitorit, strobot, valoköydet ja muut valokoristeet. "Nukkumaan täällä ei tosin pysty. Yritin viime yönä nukkua ensin lattialla, sitten penkeillä ja lopulta lähdettiin kaverin luokse vähän matkan päähän, että saatiin edes hieman nukutuksi." Ihmekö tuo, kun penkit on alunperin tarkoitettu jääkiekkomatsien ja lyhyiden keikkojen katsomista varten. Areenalla oli myös joitakin muista alueista sermein eristettyjä nukkumisalueita, joihin saattoi vetäytyä makuupussin ja tietenkin kannettavan tietokoneen kanssa. Eihän todellinen pelaaja luovu koneesta hetkeksikään; todistimme esimerkiksi erään tilanteen, missä henkilö oli muutoin makuupussin sisällä, mutta kädet olivat pussin ulkopuolella ja sormet hakkasivat laptopin näppistä univajeesta kärsivän raivolla.
Salin tuhansia koneita katsoessa tuli ensimmäiseksi mieleen miten monta taloa niiden kuluttamalla virralla lämmittäisi. Välittömästi edellistä seuraava ajatus oli, että millainen kaaos syntyisi sähkökatkoksen sattuessa. Järjestäjien tiedon mukaan virrankulutukseen oli varattu 300W per konepaikka ja paikkoja oli kutakuinkin 2700 kappaletta, joista lähes jokainen oli käytössä. Siitä saattoi laskea mitä virrankulutus viikonlopun aikana maksimissaan oli. Keskiverto-PC kuluttaa virtaa noin 250W, mutta salissa nähtyjen viritysten perusteella oli täysi ihme jos kaikki pöydällä vilkkunut tai soinut toimi 300:n watin voimalla. Toisaalta, mikään ihme ei olisi ollut sekään, jos joku olisi raahannut mukanaan varageneraattorin tai itsekyhätyn akkujärjestelmän... Sähkömies oli jatkuvassa valmiudessa sähkökatkosten ja muiden mahdollisten vikojen varalta, joten ongelmat oli sikäli minimoitu. Kaikkien piuhojen paikalleen laittaminen on takuulla ollut työlästä, kuten myös niiden purkaminen messujen jälkeen. Laitteet näyttivät toimivan loistavasti ainakin sen aikaa kun olimme paikalla.
Lattiatason melskeestä nousimme sitten aina kolmanteen kerrokseen saakka - paikkaan mikä oli kaukana pelihelvetin trancemätkeestä. Hiljaiset, keski-iältään huomattavasti vanhemmat harrastajat istuivat kolmannen kerroksen käytävillä mietteliään näköisinä ja tuijottivat tiukasti monitorejaan. Jostain kuului ikivihreän Commodore 64:n SID-piirin rääkkäystä, mikä viimeistään kieli siitä, että olimme juuri siirtyneet ajassa kymmenisen vuotta taaksepäin.
Assembly-messuilta löytyi oma oldskool-alueensa, missä ei istuttu kuulokkeet päässä. Ja miksi olisi tarvinnutkaan, koska paikalla oli lattiatasoon verrattuna hiljaista kuin luostarissa? Tavoitimme paikalta Travel-aliaksella esiintyjän oldskool-harrastajan,jolta kyselimme kuulumisia messujen 'vanhan pierun' näkökulmasta.
"Laitteita meillä on tässä kaksi Spectravideota, "esi-MSX" vuodelta 1983, Amiga 500, kuuslankku, Vic 20, iMac, pari kappaletta Atari ST:tä ja yksi Atari Falcon, sekä tietenkin muutama vieraileva tähti, kuten erittäin hämärä Epson, jossa on paperille tulostava lämpökirjoitin(!)". Pöydälle kasattu laitteiden kirjo oli kieltämättä mykistävä. Ensimmäisenä tulivat mieleen kaikki ne 1980-luvulla tehdyt nörttielokuvat, missä onneton poika hakkeroi itsensä milloin armeijan koneisiin, milloin taas koulunsa tietoihin. Elokuvissa oli onnellinen loppu, poika löysi hakkeroinnin ohessa itselleen tyttöystävän ja jokaisessa filmissä pojan huone oli aina vuorattu mitä kummallisemmilla vekottimilla. Oldskool-alue näytti sellaiselta huoneelta, joka oli vain siirretty messuille.
"Kyllä tässä on tietty kahtiajako, että Game Heavenissa pelataan Quakea kuulokkeet päässä ja siellä on hieman teinimäisempi meininki. Oldskoolarit eivät kilpaile volyymitasoista vaan kaikki tekevät täällä hiljakseen omia juttujaan. Nämä ovat minulle jo yhdeksännet Assembly-messut, vain ensimmäiset jäivät väliin", Travel kertoi.
Mikä sitten on kaiken tämän vaivannäön tarkoitus? Miksi pitää kasata demoja laitteille, mitkä ovat olleet poissa markkinoilta jo viisitoista vuotta?
"Haluamme pitää sceneharrastuksen sellaisena mitä se on ollut. Nykyään kaikki sosiaalisuus on kuollut, kun jengi vain pelaa verkkopelejä kuulokkeet päässä. Aikaisemmilla partyilla kierreltiin ja keskusteltiin ihmisten kanssa, kysyttiin onko kenelläkään mitään uutta tavaraa. Jos laittoi uuden demon pyörimään, niin porukka kerääntyi seuraamaan sitä. Sellaista ei enää ole. Vanhaa Amiga vastaan Atari -asetelmaa ei enää ole, koska olemme nyt samalla puolella valtavirtaa vastaan."
Varmemmaksi vakuudeksi Travel ja muut oldskool-harrastajat ovat laatineet manifestin, missä pyritään kumoamaan nykyinen scenekulttuuri ja luomaan uusi maailmanjärjestys. Sitä odotellessa voi tutustua organisaation sivuihin (www.altparty.org) ja valmistautua vuodenvaihteessa Helsingissä järjestettäviin oldskool-bileisiin. Tarkempaa tietoa ajankohdasta ja partyistä yleensä löytyy edellä mainituilta verkkosivuilta.
Mitä tapahtuu sunnuntaina, kun kaikki on ohi, demot katsottu ja kilpailut käyty lävitse?
"Sunnuntaina, kun messut lopuvat, porukka näyttää hieman oudolta ja kävelee päin seiniä, mutta se johtuu kyllä muusta kuin alkoholista tai muista nautintoaineista", turvamiehenä paikalla toiminut Melnik Rynö kertoi.
Ensi vuonna menemme messuille jälleen uudelleen - ja ehdottomasti aikaisemmin kuin tänä vuonna, että saamme kaikkien esillä olevien firmojen jakamat ilmaistavarat mukaamme. Näiden messujen hitiksi muodostneet vilkkuvat kumipallot olivat Soneran Mspace -esittelijöiltä loppuneet, joten palasimme tampereelle siltä osin tyhjin käsin.